Äskettäin iski sellanen tunne että tekee mieli kirjoittaa. Kirjottaa itsetunto-ongelmista, paino-ongelmista, kaikista mahdollisista ongelmista. Joskus mulla on ollut molempia, sekä itsetunto- ja paino-ongelmia. Paino nyt ei vieläkään ole ihan siellä lukemissa missä haluaisin mutta se on sitten eri postauksen aihe se. Voiko ihminen oikeesti tuntea itsensä mitättömäksi, sellaiseksi ettei kelpaa? Voiko oikeasti ajatella että oma vartalo tai ulkonäkö on niin kamala että kaikki se pitää piilottaa muilta. Voi kyllä.
 |
| Kuva: Weheartit |
Moni mun lähipiiristä kyllä tietää että mä oon aikaisemmin kärsinyt pahoistakin itsetunto-ongelmista painooni liittyen. Aika hyvin oon päässyt kuitenkin niistä ajatuksista yli, vaikka negatiiviset ajatukset näyttääkin välillä päätään. Mä en tarkalleen edes muista millon mun ongelmat painon kanssa alkoi tai milloin mä muutin suhtautumistani siihen. Anyways, mä en olis ikinä uskonut että voin vajota niin syvälle siihen suohon mihin silloin vajosin.
Se alkoi ihan pienistä jutuista. Huomasin että vanhat vaatteet ei enää istunutkaan niin hyvin päälle ja ajattelin että "No jaa, muutama kilo tullut lisää ei se varmaan haittaa". Erään sukulaisella vierailun jälkeen kuitenkin tilanne jotenkin muuttu ja mä aloin tutkailla itseäni peilistä yhä enemmän ja mitä enemmän mä itseäni katsoin sitä inhottavammaksi mä muutuin. Mä en enää pitänyt musta tai siitä miltä mä näytin. Mikään vaate ei sopinut eikä mikään tuntunut peittävän alleen mun vartaloa, minkä mä olisin halunnut kaikilta piilottaa. Mä en halunnut enää nähdä omaa vartaloani peilistä vaan välttelin vartalon katsomista kaikin keinoin. Mä en pystynyt enää hyväksymään itseäni.
Mä päätin muuttua. Halusin laihtua. Ensin se meni ihan hyvin ja yritin tehdä kaiken oikein. Se oli liian hidasta. Pikkuhiljaa aloin jättämään ruokailuja pois. Joskus saattoi mennä parikin päivää niin että en syönyt melkeimpä mitään. Tuloksia tuli aika nopeasti ja pienessä mielessäni mä hurrasin sille että mä olin onnistunut. Kuitenkin jos olin syönyt mielestäni liikaa oli pakko oksentaa. Ensin se oli vain joskus silloin tällöin kunnes siitä tuli tapa. Se ei onneksi kestänyt kauaa sillä diabeteslääkäri huomasi erittäin nopean laihtumiseni ja kysyi mikä mättää. Pitkän keskustelun jälkeen sovittiin että mä menen puhumaan jollekkin jotta mun tilanne selviää. En mä olisi halunnut apua, mähän olin onnistunut hyvin.
Mä muistan kuinka mä sain kirjeen kotiin että mulla on aika sairaanhoitajalle. Mä menin sinne hymyssä suin vailla huolen häivää. Istuin alas ja juteltiin mukavia ja vaihdettiin kuulumisia. Sitten kuitenkin siirryttiin syömiseen ja omaan kehonkuvaan. Mun kehonkuva oli kuulemma vääristynyt. Mä näin itseni edelleen lihavana. Saattoi olla päiviä jolloin olin tyytyväinen itseeni ja toisena päivänä itkin kuinka pitäisi vielä laihduttaa. Puhuttiin kaikesta tästä. Monta käyntiä se vaati, mutta tajusin että 25kg painonpudotus nopeassa ajassa ei ole ollut terveellistä.
Mä olin se tyttö joka oli aina kateellinen muille. Mun mielestä jokainen joka mua vastaan tuli oli mua laihempi sekä kauniimpi. Mä halusin piilottaa itseni, mä olin ihan kamala. Mä en enää ole sellainen. Mun paino on sahannut edestakaisin tässä viimevuosien aikana. Mä olen silti ollut suhtkoht tyytyväinen itseeni vaikka välillä on edelleen niitä päiviä kun tuntuu etten ole hyvä näin. Mä olen siinä pisteessä painon suhteen että muutama kilo täytyisi laihduttaa, mutta tälläkertaa ei syömättömyyttä, oksentelua, karppaamista tai mitään muutakaan. Terveellisellä linjalla yritetään mennä tästä eteenpäin.
Toki mulla on vielä matkaa siihen että hyväksyn itseni täysin, mutta parempaan päin ollaan menossa. Mä yritän parhaani mukaan pitää negatiiviset ajatukset poissa mutta aina se ei onnistu. Vanha minä yrittää joskus kovasti tulla esiin, mutta jotenkin oon saanut pidettyä sen poissa. Mä en edelleenkään tykkää katsella itseäni peilistä mutta en välttele sitä enää. Mä en myöskään yritä enää piilotella mun vartaloa vaikka en siihen täysin tyytyväinen olekkaan. Mä haluan vielä sanoa että vaikka joskus onkin vaikeaa (monilla varmasti vaikeampaa ja vaikeampia asioita läpikäytävänä kun mulla) niin kaikesta selviää jos vaan itse haluaa. Mä en itse sitä ymmärtänyt silloin, sillä mä en olisi mielestäni tarvinnut apua. Oli kuitenkin hyvä että mulle sitä tarjottiin ja siitä oli todella suuri apu. Nyt mä haluan toivottaa kaikille hyvää perjantaita ja mä palaan luultavasti vielä tällä viikolla, tsau!
 |
| Kuva: Weheartit |
Mä päätin muuttua. Halusin laihtua. Ensin se meni ihan hyvin ja yritin tehdä kaiken oikein. Se oli liian hidasta. Pikkuhiljaa aloin jättämään ruokailuja pois. Joskus saattoi mennä parikin päivää niin että en syönyt melkeimpä mitään. Tuloksia tuli aika nopeasti ja pienessä mielessäni mä hurrasin sille että mä olin onnistunut. Kuitenkin jos olin syönyt mielestäni liikaa oli pakko oksentaa. Ensin se oli vain joskus silloin tällöin kunnes siitä tuli tapa. Se ei onneksi kestänyt kauaa sillä diabeteslääkäri huomasi erittäin nopean laihtumiseni ja kysyi mikä mättää. Pitkän keskustelun jälkeen sovittiin että mä menen puhumaan jollekkin jotta mun tilanne selviää. En mä olisi halunnut apua, mähän olin onnistunut hyvin.
Mä muistan kuinka mä sain kirjeen kotiin että mulla on aika sairaanhoitajalle. Mä menin sinne hymyssä suin vailla huolen häivää. Istuin alas ja juteltiin mukavia ja vaihdettiin kuulumisia. Sitten kuitenkin siirryttiin syömiseen ja omaan kehonkuvaan. Mun kehonkuva oli kuulemma vääristynyt. Mä näin itseni edelleen lihavana. Saattoi olla päiviä jolloin olin tyytyväinen itseeni ja toisena päivänä itkin kuinka pitäisi vielä laihduttaa. Puhuttiin kaikesta tästä. Monta käyntiä se vaati, mutta tajusin että 25kg painonpudotus nopeassa ajassa ei ole ollut terveellistä.
Mä olin se tyttö joka oli aina kateellinen muille. Mun mielestä jokainen joka mua vastaan tuli oli mua laihempi sekä kauniimpi. Mä halusin piilottaa itseni, mä olin ihan kamala. Mä en enää ole sellainen. Mun paino on sahannut edestakaisin tässä viimevuosien aikana. Mä olen silti ollut suhtkoht tyytyväinen itseeni vaikka välillä on edelleen niitä päiviä kun tuntuu etten ole hyvä näin. Mä olen siinä pisteessä painon suhteen että muutama kilo täytyisi laihduttaa, mutta tälläkertaa ei syömättömyyttä, oksentelua, karppaamista tai mitään muutakaan. Terveellisellä linjalla yritetään mennä tästä eteenpäin.
Toki mulla on vielä matkaa siihen että hyväksyn itseni täysin, mutta parempaan päin ollaan menossa. Mä yritän parhaani mukaan pitää negatiiviset ajatukset poissa mutta aina se ei onnistu. Vanha minä yrittää joskus kovasti tulla esiin, mutta jotenkin oon saanut pidettyä sen poissa. Mä en edelleenkään tykkää katsella itseäni peilistä mutta en välttele sitä enää. Mä en myöskään yritä enää piilotella mun vartaloa vaikka en siihen täysin tyytyväinen olekkaan. Mä haluan vielä sanoa että vaikka joskus onkin vaikeaa (monilla varmasti vaikeampaa ja vaikeampia asioita läpikäytävänä kun mulla) niin kaikesta selviää jos vaan itse haluaa. Mä en itse sitä ymmärtänyt silloin, sillä mä en olisi mielestäni tarvinnut apua. Oli kuitenkin hyvä että mulle sitä tarjottiin ja siitä oli todella suuri apu. Nyt mä haluan toivottaa kaikille hyvää perjantaita ja mä palaan luultavasti vielä tällä viikolla, tsau!
 |
| Kuva: Weheartit |
- Maria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kun kommentoit niin pysythän asiallisena, kiitos!